FIG Working Week 2017
FIG, FIG Working Week 2017 »
Kolmen vuoden projekti on nyt saatu päätökseensä. Olo on helpottunut ja tyhjäkin. Päällimmäisenä on kuitenkin tyytyväisyys siitä, että tapahtuma onnistui erittäin hyvin. Kävijät tykkäsivät ja olivat ihastuneitakin moniin asioihin kuten päivällisiin sekä ruoan että ohjelman osalta ja ilmaiseen joukkoliikennelippuun. Aivan kokonaan emme tosin voi järjestelyjä vielä unohtaa, sillä loppusiivousta kuten loppuraportin kirjoittamista ja tilinpäätöksen tekoa on vielä jäljellä.
Viikko oli hieno järjestäjän näkökulmasta. Osallistujia oli odotuksia enemmän eli lähes 1500 rekisteröitynyttä noin sadasta maasta. Messukeskuksen tilat olivat hyvät ja kompaktit, mutta kuitenkin riittävän suuret. Meidänkin mielestämme Helsingin kaupungin vastaanotto sekä päivälliset …
Ajankohtaista, FIG, FIG Working Week 2017 »
FIG Working Weekin 2017 avajaisseremoniat pidettiin Messukeskuksessa tiistaina 30.5. Working Weekin avasi maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä. Tilaisuudessa kuultiin myös FIGin kunniapuheenjohtaja Juha Talvitien, puheenjohtaja Chryssy Potsioun ja järjestelytoimikunnan puheenjohtajan Pekka Halmeen tervehdykset. Keynotepuheen piti Ed Parsons Googlelta ja musiikkina kuultiin Sibeliusta.
Lue »FIG, FIG Working Week 2017 »
FIG Working Week 2017 ja Maanmittauspäivien ilmoittautuminen on aukaistu. Tämä tarkoittaa tietysti samalla sitä, että suurin osa palikoista alkaa olla kasassa ja osa jopa oikeilla paikoillaankin.
Working Weekin ohjelma
Ajankohtaista, FIG, FIG Working Week 2017, Uutiset »
Nyt voi ilmoittautua Helsingin Messukeskuksessa järjestettäviin FIG Working Weekiin ja Maanmittauspäiville 2017.
Working Week pidetään 29.5.- 2.6.2017 ja osana sitä järjestetään myös Maanmittauspäivät 2017.
Early Bird -hintaan voi ilmoittautua vielä 20.2.2017, sen jälkeen hinta nousee asteittain mitä lähemmäksi itse tapahtumaa mennään.
FIG, FIG Working Week 2017 »
Helsingissä järjestetään FIG Working Week 29.5. – 2.6.2017.
FIG on avannut tapahtuman teknisen ohjelman valmistelun, ja sinne voi nyt ehdottaa omaa aihettaan. Call for Papers on avattu osoitteessa
http://fig.net/fig2017/call.htm
Ehdotusten jättämiseen ja käsittelyyn liittyviä tärkeitä päivämääriä löytyy täältä
http://fig.net/fig2017/dates.htm
Toivomme, että Suomesta saadaan tilaisuuteen viljalti laadukkaita esityksiä. Nyt on mahdollisuus esitellä suomalaista osaamista koko maailmalle kotiareenalla.
FIG, FIG Working Week 2017, Mittanauhan nollapäässä, Tapahtumat, Uutiset »
Tänä vuonna FIG Working Week pidettiin Uudessa Seelannissa Christchurcissa Horncastle Areenassa 2.-6.6.2016.
Tilaisuus kokosi yhteen 750 maanmittausalan ammattilaista ympäri maailman. Enemmänkin osallistujia olisi ollut, mutta ehkä osittain maailmantilanteestakin johtuva tiukka viisumipolitiikka karsi osallistujamäärää.
Uuden Seelannin Working Weekin teema oli Recovery from Disaster. Seminaarin pitopaikassa Christchurcissa tapahtui viisi vuotta sitten tuhoisa maanjäristys, ja teema rakentui tuon maanjäristyksen tuhojen korjaamisen ympärille. Jälleenrakennustyö on ollut valta ponnistus, ja vielä on paljon tekemistä jäljellä, yhä viiden vuoden jälkeen. Alla kuvassa purkamista edelleen viiden vuoden jälkeen odotteleva rakennus.
Tilaisuudessa pidettiin näkyvästi esillä Suomessa ensi vuonna järjestettävää Working Weekiä niin …
Lue »FIG, FIG Working Week 2017 »
Järjestelytoimikunta (LOC) kävi tiiviitä keskusteluja FIG:n toimiston Louise Friis-Hansenin kanssa kaksi päivää 25.–26.3. Asialistalla oli kaikkea maan ja taivaan väliltä. Akuuteimmat asiat liittyivät Messukeskuksen tilojen katselmoimiseen ja vuokrasopimukseen sekä Working Weekin logon ja teeman kehittelyyn. Molemmat asiat ovat sittemmin edenneet hyvin: sopimus allekirjoitettiin 2.4. ja logon sekä teeman muoto alkavat olla valmiina.
Lue »