MILA
MILA, Virallista »
Eräiden mielestä kaunis ja toisten mielestä sateinen, mutta toivottavasti kuitenkin akkuja ladannut kesä on takana. Lämmin ja aurinkoinen syyskuu on kuitenkin pitänyt ajatukset tulevista sateista ja pimeydestä vielä taka-alalla
MIL:n hallitus on johdonmukaisesti yrittänyt sujuvoittaa ja virtaviivaistaa liiton hallintotehtävien hoitoa. Koska nykyinen excel-pohjainen jäsenrekisteri on melko työläs käytettävä, tullaan rekisteri siirtämään moderniin nettipohjaiseen sovellukseen. Uudistus mahdollistaa rekisterin joustavan käytön ja yleensäkin entistä helpomman jäsenasioiden hoidon. Liiton turhat tilit lakkautetaan. Yritämme myös järjestää, mahdollisesti muiden alan järjestöjen kanssa yhdessä, mieluummin kerralla suuremman joukkoa kiinnostavia tapahtumia kuin lukuisia erilliskokoontumisia.
On kaiken kaikkiaan tärkeää, että …
Ajankohtaista, MILA, Tapahtumat »
Syyskuun puolenvälin paikkeilla MIL:n jäsenistöä kokoontui jäseniltaan, Syyspäivän täräykseen. Näyttämönä oli varsin hyväksi juhlapaikaksi havaittu Ostrobotnia Helsingissä.
Täräys houkutteli tälläkin kertaa paikalle maanmittareita useilta eri vuosikursseilta ja –kymmeniltä 1930-luvulta aina 2000-luvulle. Harmillista oli, että nuoret jäsenet eli opiskelijat puuttuivat juhlakansan joukosta.
Illallispöydissä suurimman porukan muodosti vuosikurssi M59 aveceineen. Kurssi oli tullut pääkaupunkiin viettämään 50-vuotistapaamistaan. Illan mittaan saimme kuulla monta mukavaa muistoa M59:en opiskeluajoilta ja kajautettiinpa heidän johdollaan pari lauluakin. Vuonna 1959 opintonsa aloitti 20 mittariteekkaria, mukana oli siis suurin osa kyseisen vuosikurssin edustajista!
Ilta sujui rattoisasti kuulumisia vaihtaen, valokuvia katsellen ja buffetpöydän …
MILA, Mittanauhan nollapäässä »
Syvyydestä meri huokaa eli kertomus Merenkulkulaitoksen kuolinpesän osituksesta.
Merenkulkulaitoksen (MKL) organisaation muutokset eivät ole ainutlaatuinen tapahtumaketju valtionhallinnossa vaan se on luonnollinen jatkumo yleisestä muutostrendistä ja valtion tuottavuustavoitteista.
Liikenne- ja viestintäministeriön (LVM) hallinnonalalla MKL on viimeisiä, ellei jopa viimeinen organisaatio, jossa tilaaja-tuottaja -malli halutaan realisoida tai jalkauttaa. Merellisempi termi marinoida kuvaa prosessia myös varsin hyvin. Tähän liittyy myös ”vääräleukojen” satiirinen muunnos (vrt. elintarvike/kauppa marinointi = pilaantuneen lihan ”tuunaaminen” myyntikelpoiseksi).
Vastaavista aikaisemmin toteutetuista hallinnon muutoksista voidaan mainita esimerkiksi Tielaitos (Tiehallinto, Tieliikelaitos-»Destia), Posti- ja telelaitos (Itella, Sonera), Valtionrautatiet (VR-yhtymä, Ratahallintokeskus, Rautatievirasto) ja Ilmailulaitos (Ilmailuhallinto, Finavia). Tämä …
MILA, Tapahtumat »
Maanmittarikillan Tuki ry yhdessä Maanmittarikillan kanssa järjesti jo perinteeksi muodostuneet Alumnisitsit Otaniemessä lauantaina syyskuun 26. päivä.
Hauskaa pitämään oli kokoontunut runsaasti varsinkin nuoria diplomi-insinöörejä sekä juuri valmistumaisillaan olevia teekkareita. Vaikka suurin osa osallistujista edusti 2000-luvun maanmittarisukupolvea, olivat myös 1970-, 1980- ja 1990-luvun mittarikurssit hyvin edustettuina.
Illan ohjelmassa oli muun muassa opastettu tutustuminen uudistettuun Polyteekkarimuseoon, sitsaamista lauluineen ja juomineen – taisipa joku ehtiä syömäänkin. Ilta päättyi kaavan mukaan Smökin tanssilattialla.
MILA, Mittanauhan nollapäässä »
Maanmittarikuntaa, tai ainakin Maanmittauslaitoksen palveluksessa olevia toimitusinsinöörejä on viimevuosina paljonkin kohisuttanut kysymys oikeasta vesijätön lunastuskorvauksen määrästä. Kuohunnan taustalla on Maanmittauslaitoksen kehittämiskeskuksen tutkimusraportti vesijätön oikeasta korvaustasosta. Raportissa katsottiin, että Korkeimman oikeuden tuoreimman vuonna 2000 antaman ennakkopäätöksen perusteella vesijätön neliöhinta lunastettaessa rakennuspaikkaan olisi suurin piirtein yhtä suuri kuin varsinainen tonttimaakin. Harmi vaan, että raportin mukainen hintataso, vaikka olikin hyvin perusteltu, ei vastannut useimpien toimitusinsinöörien käsitystä ja vakiintunutta käytäntöä vesijätön hinnasta. Ainakin täällä Hämeen rintamailla rantarakennuspaikan ja samalla siihen liitettävän vesijätön neliöhinta olisi ainakin ennen tätä lamaa silloin siinä 20 – 40 eur/m2. …
Lue »Ajankohtaista, Maanmittarikilta, MILA, Tapahtumat »
Maanmittausalan opiskelijoiden vuotuinen kansainvälinen tapaaminen IGSM (International Geodetic Students Meeting) järjestettiin tänä keväänä Zürichissa.
Osallistujia oli yhteensä 160 ja he edustivat 15 eri maata. Suomen delegaatio oli ilahduttavan suuri, siihen kuului viisi opiskelijaedustajaa Maanmittarikillasta ja kolme senioriedustajaa (sekä yksi varjo-senioriedustaja).
Seniorit ovat tapaamisessa ”epävirallisia” osallistujia, onhan kyseessä opiskelijatapaaminen. Tosin IGSM:n General Assembly antoi viime vuonna senioreille äänioikeuden ja yhden yhteisen äänen, joten äänestyksiin osallistui muiden jäsenmaiden ohella tänä vuonna myös useita eri kansallisuuksia edustava jäsenmaa nimeltä ”Seniors”.
Sveitsi on maanmittarin luvattu maa, eikä …
MILA, Virallista »
Maanmittausinsinöörien liiton säännöt mahdollistava tätä nykyä yhteisöjen ottamisen liiton jäseniksi. Näin annetaan mahdollisuus myös yhteisöille kuulua maanmittareiden tiiviiseen verkostoon.
Yhteisöjäsenenä pääsee alan toimijana ja tukijana lähemmäksi liiton jäsenistöä. Liiton piiriin kuuluvana pääsee myös kiinni tehokkaaseen rekrytointikanavaan, jonka arvo tulee varmastikin nousemaan lähivuosina.
Nopean liittyjän etuna yhteisöjäseneksi pääsee ilmaiseksi vuoden 2009 loppuun. Vuodesta 2010 lähtien yhteisöjäsenyyden kustannus on noin 300* euroa vuodessa.
Mikäli yrityksesi tai organisaatiosi on kiinnostunut MIL:n yhteisöjäsenyydestä, niin ole yhteydessä liiton puheenjohtaja Pekka Halmeeseen tai hallituksen jäsen Teemu Kärkkääseen.
Lisää yhteisöjäsenyydestä kesän aikana MIL:n nettisivuilla ja seuraavassa MILA:ssa elokuussa.
Pekka Halme Teemu Kärkäs
puh. 040 776 1781 puh. 040 502 …
Ajankohtaista, MILA, Virallista »
Tulevan kesän aikaa Suomen Maanmittausinsinöörien Liitto uudistaa sähköisen viestintänsä. Uudistus toteutetaan kahdessa vaiheessa, joista ensimmäisessä muuttuvat liiton sähköposti- ja internetosoitteet ja toisessa uudistetaan täydellisesti liiton verkkosivuston sisältö.
Ensimmäinen vaihe toteutetaan toukokuun lopussa ja tässä yhteydessä muutos koskee kaikkia liiton sähköpostiosoitteita. Tähän asti käytössä olleet nn@mil.maanmittari.fi -osoitteet jäävät kaikki pois käytöstä ja niiden tilalle tulee uusia nn@milry.fi -muotoisia osoitteita. Liiton uusi virallinen sähköpostiosoite on toimisto@milry.fi.
Liiton verkkosivut puolestaan muuttavat osoitteeseen milry.fi.
Ensimmäisessä vaiheessa mikään muu ei verkkosivujen osalta muutu, vaan osoitteessa milry.fi on tarjolla sama sisältö, joka tähän …
Maanmittarikilta, MILA »
Maanmittarikillan 108-vuotista taivalta juhlistettiin Kevätpäiväntasauksessa 20.3.2009. Cocktail-tilaisuus pidettiin Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston info- ja näyttelytilassa Laiturissa Kampin Narinkkatorin laidalla, itse pääjuhlaa vietettiin tyylikkäissä puitteissa Sokos Hotel Presidentin Presidentti-salissa.
Pääjuhlaan osallistui lähes 130 henkilöä, joukossa niin opiskelijoita kuin valmistuneitakin. Reippaiden teekkarilaulujen siivittämässä juhlassa nautittiin tietenkin juhlaillallinen snapseineen, viineineen ja kahviaveceineen sekä seurattiin perinteisiä ohjelmanumeroita, kuten lauluyhtye Järjestysmiesten esitystä sekä puheita ja ansiomerkkien jakoa.
Juhlapuheen piti tänä vuonna Vahanen-konsernin konsernijohtaja Risto Vahanen, juhlassa kuultiin perinteisesti myös killan puheenjohtajan puhe sekä Kunniajäsen Seppo Härmälän vapaa sana, puheen naiselle puolestaan piti Panu Santasalo
Kevätpäiväntasauksessa on myös ollut tapana jakaa tunnustusta …
Maailmalta, MILA »
FIG:n vuosittainen Working Week järjestettiin tänä vuonna Eilatissa, Israelissa. Teemana Working Weekillä oli maanmittareiden rooli kiihtyvässä kehityksessä. Tapahtumaan osallistui yli 500 maanmittaria yli 65 maasta. Suomalaisia Eilatissa oli kymmenkunta.
Working Weekin ohjelma oli perinteisen kaavan mukainen, eli viikko aloitettiin maanantaina General Assemblyn kokouksella, tiistaista torstaihin kuunneltiin ja pidettiin konferenssiesitelmiä, ja perjantaina pidettiin General Assemblyn jälkimmäinen puolisko.
General Assemblyssä käsiteltiin vuosikokouksen rutiiniasioiden (presidentin sekä komissioiden puheenjohtajien raportit edellisestä kaudesta, tilinpäätös, jäsenmaksut) lisäksi komissio 8 (Spatial planning and development) tulevan kauden puheenjohtajan valinta, vuoden 2013 Working Weekin järjestäjän valinta sekä Afrikka-aiheisen Task Forcen perustaminen.
Komissio 8 tulevaksi puheenjohtajaksi vuosille 2011–2014 …