Kirjoitukset vuodelta 2009
Uutiset »
Uudisrakentamisen volyymi supistui Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tämän vuoden tammi-maaliskuussa 19 prosenttia edellisen vuoden tammi-maaliskuuhun verrattuna. Asuinrakentamisen volyymi väheni yli 25 prosenttia ja muun rakentamisen volyymi lähes 14 prosenttia vuotta aiemmasta.
Tammi-maaliskuussa liikerakentamisen volyymi supistui 29 prosenttia ja toimistorakentamisen volyymi 9 prosenttia edellisestä vuodesta. Laskua oli kaikissa rakennusryhmissä paitsi julkisissa palvelurakennuksissa, joiden rakentamisen volyymi jatkoi kasvuaan. Tammi-maaliskuussa niiden volyymi kasvoi 26 prosenttia vuodentakaisesta.
(www.tilastokeskus.fi)
Uutiset »
Sito on toteuttanut karttapalautejärjestelmän Loviisa – Koskenkylä välille rakennettavalle tieosuudelle. Palautejärjestelmä rakentuu Siton SpatialWeb-järjestelmän ympärille.
Palvelun tarkoituksena on tuoda tiesuunnitelmat jo suunnitteluvaiheessa yleisön nähtäville ja kommentoitaviksi. Tarkoituksena on kerätä paikallisilta asukkailta mahdollisimman paljon ennakkotietoa ennen lopullisten suunnitelmien tekoa. Palvelun avulla laajat infrahankkeet saadaan lähemmäksi loppukäyttäjiä ja samalla annettu palaute toimii arvokkaana pohjatietona tien lopulliselle suunnittelijalle.
Internetissä toimivan palvelun kautta kartalle voi käydä piirtämässä mm. oman ehdotuksen tiestä, silloista ja meluvalleista. Samalla palautteeseen voi liittää tärkeitä paikallisiin asukkaisiin vaikuttavia asioita, kuten esimerkiksi koulut ja mökkitiet. Tällainen palautejärjestelmään …
Maailmalta, MILA »
FIG:n vuosittainen Working Week järjestettiin tänä vuonna Eilatissa, Israelissa. Teemana Working Weekillä oli maanmittareiden rooli kiihtyvässä kehityksessä. Tapahtumaan osallistui yli 500 maanmittaria yli 65 maasta. Suomalaisia Eilatissa oli kymmenkunta.
Working Weekin ohjelma oli perinteisen kaavan mukainen, eli viikko aloitettiin maanantaina General Assemblyn kokouksella, tiistaista torstaihin kuunneltiin ja pidettiin konferenssiesitelmiä, ja perjantaina pidettiin General Assemblyn jälkimmäinen puolisko.
General Assemblyssä käsiteltiin vuosikokouksen rutiiniasioiden (presidentin sekä komissioiden puheenjohtajien raportit edellisestä kaudesta, tilinpäätös, jäsenmaksut) lisäksi komissio 8 (Spatial planning and development) tulevan kauden puheenjohtajan valinta, vuoden 2013 Working Weekin järjestäjän valinta sekä Afrikka-aiheisen Task Forcen perustaminen.
Komissio 8 tulevaksi puheenjohtajaksi vuosille 2011–2014 …
Uutiset »
Maanmittauslaitoksesta kielivät ikkunaan teipatut karttakuvioinnit, niin ikään kartta-aiheinen ”brändiseinä” sekä ilmakuvat. Tilaa karttojen ja asiakaspalvelupäätteen selailuun sekä lomakkeiden täyttämiseen on runsaasti. Toki perinteiset asiakaspalvelupisteetkin tiloista löytyvät.
Helsingin Pasilan asiakaspalvelupiste remontoitiin ensimmäisenä uuteen ilmeeseen. Uusitun tilan avajaisia vietettiin 14.4. Muut 34 asiakaspalvelupistettä uusitaan kesän ja syksyn aikana.
Asiakaspalvelutilojen uudistamisella pyrittiin yhdistämään palvelukonseptia sekä varautumaan enenevään sähköiseen asiointiin. Samalla järjestetään tilat vuoden vaihteessa työnsä aloittaville kirjaamissihteereille.
(www.maanmittauslaitos.fi)
Uutiset »
Järjestöön kuuluu noin 50 Euroopan suurkaupunkia tai aluetta. Penttilän kausi jatkuu ensi vuoden loppuun.
Metrexin toiminta-ajatukseen kuuluu keskustelu ja kokemusten vaihto kaupunkisuunnittelusta. Helsinki on ollut järjestön jäsen sen perustamisesta eli vuodesta 1996 lähtien.
Penttilä haluaa vakiinnuttaa Metrexin roolin metropolialueiden edunvalvojana Euroopan unionin suuntaan ja tiivistää yhteistyöverkostoja. ”Järjestön keskeinen keskustelunaihe on kuinka metropolialueet kantavat vastuunsa hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä ja ilmastonmuutoksen torjumisessa”, Penttilä sanoo.
(www.hel.fi)
Uutiset »
YLE:n tv-uutislähetyksissä kerrottiin 13. ja 19.5.2009 Spondan keväällä 2007 tekemästä kiinteistökaupasta ja pohdittiin kuntien etuosto-oikeuden toteutumista.
Julkisuudessa kuntien taholta on esitetty väite, että Sponda olisi myynyt kiinteistösalkun alihintaan WH 2005 / NIAM III East Holding Oy -kiinteistörahastolle. Väite ei pidä paikkaansa. Sponda sai kaupan kohteista useita tarjouksia, joista Whitehall Street Real Estate Limitedin ja Niam Nordic Investment Fund III:n omistaman kiinteistörahaston tarjous oli paras kokonaisuus.
Keskustelussa ollut kiinteistöportfolio päätyi Spondan haltuun vuonna 2006, kun Sponda osti Kapiteeli Oyj:n osakekannan. Kaupan yhteydessä Spondalle siirtyi …
Uutiset »
Otaniemeen Poliisiammattikorkeakoulun paikalle rakennetaan asuinkerrostaloja ja opiskelija-asuntoja. Samassa korttelissa sijaitsevan Raja- ja merivartiokoulun viereen asemakaavan muutos mahdollistaa opetus- ja tutkimustilojen sekä myös opiskelija-asuntojen rakentamisen.
Kehä I:n varressa sijaitsevan Tekniikantien, Miestentien ja Kivimiehentien rajaaman korttelin rakennusoikeus on 29 000 kerrosneliömetriä, josta lisärakennusoikeutta on noin 4 000 kerrosneliömetriä.
Poliisiammattikorkeakoulun muutettua Tampereelle on tyhjilleen jäänyt rakennus tarkoitus purkaa ja rakentaa tilalle asuinkerrostaloja sekä asuntoja opiskelijoille ja tutkijoille.
Korkeintaan kuusikerroksisia asuinkerrostaloja on mahdollista rakentaa asemakaavan mukaan yhteensä neljä kappaletta. Rakennukset sijoitetaan siten, että saadaan syntymään suojattu piha- ja …
Ajankohtaista, Maailmalta, MILA, Tapahtumat »
Kansainvälisen maanmittausinsinöörien liiton FIG:n XXIV kongressi pidetään Sydneyssä Australiassa 11-16. huhtikuuta 2010. Kongressin teemana on ”Facing the Challenges – Building the Capacity”. Kongressi kokoaa FIG:n ja sen kymmenen komission toiminnan tulokset viimeiseltä neljältä vuodelta. Kaikkiaan kongressiin odotetaan yli 2,000 osanottajaa. Laajempina teemoina ovat esillä ympäristö- ja ilmastokysymykset, teknologian kehittyminen sekä maanmittareiden yhteiskunnalliseen vastuuseen liittyvät aiheet. Kaikkiaan ohjelmassa on yli 80 ammatillista luentotilaisuutta ja työpajaa, jotka mahdollistavat yli 600 esitelmää. Laaja kaupallinen näyttely sekä ammatilliset ekskursiot täydentävät ohjelman. Australian tarjoamia mahdollisuuksia ei liioin kannata väheksyä.
Lue lisää kongressin kotisivuilta www.fig2010.com, jossa voit rekisteröityä tai …
Uutiset »
Euroopan komission INSPIRE@EC-järjestelmää rakennetaan ESRIn teknologialla. Hankkeen toteuttajana on useamman eurooppalaisen organisaation muodostama konsortio, ja tarkoituksena on kehittää INSPIRE-paikkatietodirektiivin mukainen paikkatietojärjestelmä Euroopan komission tarpeisiin.
(www.esri-finland.com)
Uutiset »
Destia Traffic on solminut yhteistyösopimuksen Hitta.se -verkkopalvelun kanssa. Yhteistyösopimus tukee Destia Trafficin kansainvälistymistä Itämeren alueella.
Hitta.se on Ruotsin suosituin internetpalvelu, josta löytyy yritysten ja yksityisten henkilöiden yhteystiedot sekä maan kartat ja satelliittikuvat. Destia Trafficin tuottaman liikennetiedon avulla palvelun käyttäjä näkee valitsemallaan reitillä esiintyvät tietyöt, liikennehäiriöt ja tiesään. Ajantasainen liikennetieto sujuvoittaa matkantekoa kertomalla matkan varrelle sattuvat liikenteen häiriöt, edistää liikenteen turvallisuutta, sujuvuutta ja ympäristöystävällisyyttä.
Destia Trafficin tuottama liikennetieto on saatavilla Hitta.se -palvelun Trafik-osiossa.
– Palvelun käyttäjä näkee tietyöt, liikennehäiriöt ja tiesään liikennemerkkeinä kartalla. …