MILA
MILA, Uutiset »
Kiinteistö- ja rakennusala lohkaisee noin 40 prosenttia Suomessa käytettävästä energiasta. Ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi alalla tarvitaan uudenlaisia ratkaisuja. Tekesin Kestävä yhdyskunta -ohjelma tukee uusien innovaatioiden löytämistä.
www.tekes.fi
MILA, Uutiset »
Matalan korkotason, Pohjoismaiden vakaan talouden ja kuluttajien ennätysvahvan uskon ansiosta toimitilamarkkinat ovat elpymässä Suomessa, todettiin toimitilakiinteistöihin erikoistuneen kiinteistösijoitusyhtiö Sponda Oyj:n järjestämässä pääomamarkkinatilaisuudessa Helsingissä, 21.9.2010.
www.sponda.fi
MILA, Uutiset »
Suomi on tiistaina 3. elokuuta vastaanottanut Euroopan komission Suomea vastaan nostaman kanteen. Kanne koskee EU:n paikkatietojärjestelmän (INSPIRE) perustamisesta annetun direktiivin 2007/2/EY täytäntöönpanoa. Komissio katsoo kanteessaan, että direktiiviä ei ole pantu ajoissa täytäntöön Ahvenanmaalla. Määräaika direktiivin täytäntöönpanolle päättyi 15.5.2009.
Komissio on antanut Suomelle asiaa koskevan virallisen huomautuksen 31.7.2009 ja perustellun lausunnon 29.1.2010. Nyt vireille panemallaan kanteella komissio saattaa asian unionin tuomioistuimen tutkittavaksi. Suomen on toimitettava vastineensa unionin tuomioistuimelle 13.9.2010 mennessä.
(Valtioneuvoston viestintäyksikön tiedote 3.8.2010)
MILA, Uutiset »
Karttakeskuksen retkeilyopas ja ulkoilukartta -tuoteperhe on siirtynyt mobiiliaikaan. Suomen suosituimpien ulkoilualueiden ja kansallispuistojen kartat on nyt saatavissa Applen iPhone -puhelimeen. Ensimmäisessä vaiheessa puhelimeen voi ostaa Applen sovelluskaupasta Karhunkierroksen, Nuuksion ja Pallas-Ylläs alueiden ulkoilukartat ja retkeilyoppaat.
Lähde: www.karttakeskus.fi
MILA, Uutiset »
USA aikoo parantaa gps-satelliittipaikannusjärjestelmäänsä luotettavammaksi, laajemmaksi ja tarkemmaksi investoimalla siihen 8 miljardia dollaria. Päivityksessä lisätään muun muassa maahan suunnattujen signaalien määrää. Järjestelmän 24 satelliittia uusitaan yksi kerrallaan. Ensimmäinen uusista satelliiteista saatiin radalleen toukokuussa ja viimeinen on määrä laukaista noin kymmenen vuoden kuluttua.
Lähde: Positio 3/2010
MILA, Uutiset »
Aalto -yliopiston geoinformatiikan ja kartografian professori Kirsi Virrantaus on ensimmäinen palkinnon saanut suomalainen. Virrantaus on yksi kansainvälisesti tunnustetuimmista suomalaisista paikkatietoalan uranuurtajista. Hän on ollut mukana useissa kansainvälisissä paikkatietoalan yhdistyksissä (ICA, FIG, ISPRS, ScanGIS) sekä vaikuttanut merkittävästi paikkatietoalan opetukseen Suomessa. GI Nordenin tunnustuspalkinto on jaettu vuodesta 2006 lähtien.
Lue »MILA, Uutiset »
EU-jäsenmaiden yhteinen oikeusasioiden sähköinen palveluportaali E-justice on avattu heinäkuussa. Portaaliin on luotu kullekin jäsenmaalle omat asiakohtaiset kansalliset sivut. Alkuvaiheessa portaaliin kootaan tietoiskuja jäsenmaiden tuomioistuin- ja oikeusjärjestelmistä. Sivustoilta löytyy ohjeet esimerkiksi siitä, miten kansalainen voi nostaa kanteen toisessa EU-maassa. Suomen kansalliseen osioon on tarkoitus tehdä linkit muun muassa www.oikeus.fi-, www.om.fi– ja Finlex -sivustoihin. Lisäksi oikeusministeriö on yhteistyössä Maanmittauslaitoksen ja Patentti- ja rekisterihallituksen kanssa kokoamassa suomi.fi– ja yrityssuomi.fi -portaaleihin sähköisen oikeuden ja asioinnin e-justice-sivuston, johon tehdään linkit komission portaaliin ja kansallisiin sivustoihin.
Eurooppalaisessa tietojenvaihdossa on jo edetty pitkälle muun muassa kaupparekisteriyhteistyössä (EBR) ja …
MILA, Tapahtumat »
Perinteikäs Maanmittarigolf pelattiin tänä vuonna Nordcenterin golf- ja vapaa-ajankeskuksessa Raaseporissa Åminnen kartanon upeissa maisemissa. Itse kisa käytiin Nordcenterin puistomaisemmalla, 18-reikäisellä championship-luokan Benz-kentällä, jota pidetään vaihtelevien ja luonnonkauniiden väyliensä ansiosta yhtenä Suomen miellyttävimmistä golfkentistä.
Lue »MILA »
Vuonna 1972 allekirjoittivat Tekniikan Museon Säätiö ja MIL sopimuksen, jolla MIL luovutti lahjaksi saamansa museoesineistön Säätiölle. Siitä saakka on talkooryhmä kokoontunut museossa sen osoittamiin tiloihin käsittelemään ja tallentamaan maanmittausta koskevaa aineistoa.
Lue »MILA »
Rakenteellisia uudistuksia
Aika ajoin tullaan organisoidussa toiminnassa tilanteeseen, jossa tulokset eivät enää, menettelyjä parantamallakaan, vastaa ajan vaatimuksia. Silloin täytyy koskea järjestelmän rakenteisiin – tapaan, jolle koko toiminta on perustettu. Samalla helposti kosketaan vakiintuneisiin tapoihin ja etuihin tai ainakin vanhojen rutiinien tuomaan helppouteen ja turvallisuuden tunteeseen. Se ei tunnu hyvältä.
Viime vuosina on aluehallintoa järjestelty uuteen malliin. Läänit ja lääninhallitukset on lakkautettu ja niiden sekä eräiden muiden aluehallinnon yksiköiden tehtäviä on järjestelty uusissa Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksissa (ELY) ja Aluehallintovirastoissa (AVI) hoidettavaksi. Niiden toiminta on moninaista ja toiminnan ohjaaminen saamieni tietojen mukaan haasteellista. …