MIL » Maailmalta

Viron Maanmittauspäivät 9.3.2018

14.3.2018
Mikael Still

Suomalaisista Paavo Häikiö, Kirsikka Riekkinen ja Martti Pietikäinen lausuivat tervehdyksen järjestäjille ja samalla onnittelivat EGÜ:n uutta puheenjohtajaa Kristi Käär.

Tänä vuonna Viron maanmittauspäiviin matkasi 8 hengen suomalaisdelegaatio. Tapahtuma pidettiin tällä kertaa Tallinnassa, joten matka sinne oli lyhyt. Tapahtumassa oli ennätysmäärä osallistujia, eli yli 240 maanmittaria. Järjestäjien mukaan suurin syy tähän on Viron hyvä taloudellinen tilanne. Firmoilla menee hyvin ja niillä on päästää työntekijöitään tällaisiin tapahtumiin. Virossahan suurin osa maanmittareista on töissä yksityisellä puolella. Hyvän taloudellisen tilanteen kääntöpuolena on sitten pätevän työvoiman saamisen vaikeus. Vastavalmistuneilla maanmittareilla on varaa valita työnantajaa ja moni lähtee myös ulkomaille töihin.

Itse tapahtumaan kuului ammatillista ohjelmaa yhden päivän verran, pieni näyttely, Viron maanmittausyhdistyksen (EGÜ) vuosikokous sekä iltajuhlat. Ammattiohjelma oli viron kielellä lukuun ottamatta esityksiä Liettuasta ja Suomesta (Kirsikka Riekkinen).

Vuosikokouksessa uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Kristi Käär, josta tulee ensimmäinen naispuolinen EGÜ:n puheenjohtaja. Myös vuosikokoukseen osallistui ennätysmäärä jäseniä.

Iltajuhlan bändi. Mikä kuvassa mättää? Lähetä vastauksesi osoitteeseen toimisto.milry@gmail.com, voit voittaa palkinnon.

Sen sijaan iltajuhliin osallistui päivän osanottajamäärään nähden aika vähän porukkaa, ehkä 70-80 hlö. Se ei kuitenkaan juuri menoa haitannut. Iltajuhlissa esiintyi erittäin taitava ja monipuolinen yhtye ”Trio Comodo”, jonka repertuaariin sisältyi kaikki valssista Nirvanan ”Smells like teen spirit”.

Ensi vuonna tapahtuma pidetään ehkä jossain muualla kuin Tallinnassa ja varmuudella MIL tulee silloinkin järjestämään jäsenmatkan sinne.

Näyttelyssä seurattiin satelliittien liikkeitä reaaliajassa.

 

Artikkelin avainsanat: