MIL » Ajankohtaista, MILA, Uutiset

Ilmari Koppinen 100 vuotta

21.1.2018
Mikael Still

Tammikuun 8. päivä Ilmari Koppinen juhli 100-vuotispäiviään kotikaupungissaan Salossa. Yli 200 vieraan kättely kesti toista tuntia mutta sen urakan hyväkuntoinen Ilmari hoiti kunnialla.

Ilmarin työura maanmittarina alkoi maanmittausauskultanttina ja taksamaanmittarina vuonna 1948. Lahden kaupungin palvelukseen hän siirtyi vuonna 1950. Salon kauppalageodeetiksi Ilmari valittiin vuonna 1956. Vuodesta 1973 eläköitymiseen asti Ilmari toimi kaupungin kiinteistötekniikan apulaisprofessorina Teknillisen korkeakoulun maanmittausosastolla.

Harva maanmittari on edistänyt maanmittausalaa niin kuin Ilmari Koppinen. Syntymäpäivän johdosta Ilmari ei halunnut mitään lahjoja. Suomen Maanmittausinsinöörien Liitto ry haluaa kuitenkin kunnioittaa Ilmarin elämätyötä maanmittausalan hyväksi ja lahjan sijasta MIL:n hallitus päätti kokouksessaan 16.1.2018 lahjoittaa tuhat euroa Maanmittausalan edistämissäätiölle.

Pidempiä kirjoituksia syntymäpäiväjuhlista ja Ilmari Koppisen urasta ja elämästä löytyvät Maankäyttölehden numeroista 1/2018 ja 2/2010. 

Päivitys 6.2.2018: Lue myös Video: 100-vuotias Ilmari Koppinen juoksi 60 metriä – ”Oikein hyvä aika” (Yle).

Ilmari Koppinen 100-vuotisjuhlassaan

Ilmari Koppinen 100-vuotisjuhlissaan. Vasemmalta Juha Talvitie, Mikael Still, Ilmari Koppinen ja Pekka laitanen. Kuvaaja Markku Koppinen.