Pohjoismainen pakina
Mikael Still
Tanskassa kaikki on toisin. Maanmittariyhdistykseen kuuluu melkein 100 % maanmittareista. Sikäläisiin maanmittauspäiviin osallistuu noin kolmasosa yhdistyksen jäsenistä ja noin kolmasosa kaikista maanmittausopiskelijoista. Tänä vuonna minäkin osallistuin Pohjoismaisena vieraana.
Yhdistyksen vuosikokous keräsi yli 200 osallistujaa ja kokouksessa käytiin kiivastakin keskustelua, äänestettiin jäsenmaksun suuruudesta sekä myös henkilövaaleissa. Vuosikokous kesti yli 2,5 tuntia. Kokouksen jälkeen kaikki oli taas hyvin, iltapalaksi tarjottiin pølse med øl ja tanskalainen hygge jatkui koko illan.
Rohkeita kehityssuunnitelmiakin löytyy, tuorein on idea rakentaa Ruotsin Malmö ja Tanskan Kööpenhamina kiinni toisiinsa ja perustaa uusi Öresund City. Juutinrauman salmen merenpohjaan kaivettaisiin syvät kanavat ja maamassoilla rakennettaisiin tekosaaret, joihin uudet kaupunginosat tulisivat. Syväkanavat varmistavat sen, että vesi pääsee virtaamaan samassa määrin kuin nyt. Tällä tavalla kaupungit voivat kasvaa merelle päin ja arvokas viljelymaa voi säästyä rakentamiselta. Skoonen ja Tanskan maaperä on sanottu maailman parhaaksi viljelymaaksi ja olisi tyhmä hävittää sitä.
Koko ajatus oli syntynyt hieman odottamattomalla tavalla, eli Tanskan ja Ruotsin rajalle pakolaistulvan takia tulleen passikontrollin seurauksena. Nimittäin ruotsalainen konsultti Urban Skogmar (kaupunkisuunnittelijalle harvinaisen osuva etunimi, muuten) asuu perheineen Malmössä. Tämän vaimo on töissä Kööpenhaminassa ja kolmilapsisen perheen arki pyöri ihan normaalisti. Kunnes yhtenä päivänä rajakontrolli tuli ja lasten vieminen ja hakeminen kodin, päiväkodin, koulun ja harrastusten välillä meni mahdottomaksi kun toinen vanhempi oli aamuin illoin rajantarkastusjonoissa.
Samalla Skogmer seurasi maailman pakolaisvirtoja ja maailman väestökasvun trendejä. Skogmar totesi, että meidän täytyy ruveta kestävällä tavalla suunnittelemaan uusia koteja uusille ihmisille. Hän siis keksi tämän ratkaisun ja sillä hän ja hänen työkaverinsa voittivat ykköspalkinnon Imagine Open Skåne 2030 -kilpailussa. Öresund City -ideasta herää kysymys – onko Helsingin ja Tallinnan välille hahmoteltu tunneli jo suunnitteluvaiheessa vähän last season?