In memoriam – Mikko Uimonen
Paavo Häikiö
Mikko Uimonen
14.6.1952- 14.6. 2017
Saimme yllättäen kuulla suruviestin pitkäaikaisen työtoverimme ja hyvän ystävämme Mikko Uimosen kuolemasta. Olisimme toivoneet, että Mikko olisi voinut nauttia pari vuotta sitten alkaneista eläkepäivistä pidempään. Hän poistui keskuudestamme liian varhain.
Maanmittausinsinöörien Liiton (MIL) monivuotinen puheenjohtaja ja aktiivinen järjestötoimija Mikko Uimonen menehtyi pitkän sairauden seurauksena 65-vuotispäivänään 14.6.2017 syntymäpaikkakunnallaan Helsingissä..
Mikko toimi useita kausia MIL:n puheenjohtajana 1990-luvun alusta aina 2000-luvulle. Siitä seurasivat monet kansainväliset tehtävät. Kansainvälisen maanmittariorganisaation FIG:n toiminnassa hän oli vahvasti mukana. Mikko edusti toistakymmentä vuotta MIL:a FIG:n 7. komissiossa (kiinteistörekisteri ja tilusjärjestelyt) ja oli komission varapuheenjohtajana 2002-2006. Lukuisat olivat ne Mikon kansainväliset ystävät, jotka kyselivät hänen kuulumisiaan meiltä vielä kesäkuun alussa FIG:n Working Weekissä Helsingissä.
Hänelle läheisessä pohjoismaisessa yhteistyössä Mikko oli MIL:n puheenjohtajuutensa mukaisesti useita vuosia mm. pohjoismaisen maanmittausinsinöörien yhteiselimen, Ombudsmannarådetin, jäsenenä ja puheenjohtajanakin. Hänen johdollaan järjestettiin Helsingissä mm. FIG:n Working week, Järvenpäässä Pohjoismainen Maanmittarikongressi sekä Imatralla Ombudsmannarådetin kokous. Hän toimi myös Maankäyttö ry:n puheenjohtajana.
Mikon työura alkoi diplomi-insinööriksi valmistumisen jälkeen vuonna 1977 Oulun maanmittaustoimistossa kaavoitustehtävissä. Sieltä hän palasi vuonna 1983 kotiseudulleen Helsinkiin maaseudun kehittämistehtäviin maaseutupiiriin. Näissä tehtävissä kului kymmenen vuotta ja tähän työjaksoon sisältyy maaseutupiirin virkamiehelle harvinainen työtehtävä. Mikko toimi nimittäin erillismääräyksen turvin Pernajan Torsbyn metsäuusjaon toimitusinsinöörinä 1987–90 ja vei hankkeen valmiiksi alusta loppuun.
Maaseutuhallinnon jälkeen Mikko siirtyi 1993 Maanmittauslaitoksen palvelukseen. Pääasiallinen tehtäväkenttä oli tilusjärjestelyjen kehittäminen. Kun Maanmittauslaitos siirtyi prosessiorganisaatioon, tuli Mikosta ensimmäinen tilusjärjestelyprosessin omistaja. Mikko työskenteli virkauransa loppuun asti tilusjärjestelyiden parissa. . Laajoista ja pitkäkestoisista tilusjärjestelyistä siirryttiin nopeampaan ja asiakaslähtöisempään toimintamuotoon. Metsä- ja hanketilusjärjestelyt sekä vaihtomaiden hyödyntäminen olivat Mikon keskeistä osaamista. Näin toteutettiin mm. suojelualueita.
Mikko oli kiinnostunut kirjallisuudesta ja teatterista. Hän osallistui säännöllisesti Uudenmaan maanmittariklubin teatteri-iltoihin. Veneilyllä ja Kemiönsaaren kesämökillä olivat Mikolle tärkeitä. Perhe, Margit, Laura ja Anne sekä Oki, olivat hänelle läheisiä.
Mikko oli työtoverina aina hyväntuulinen, positiivinen ja seurallinen. Erityisenä taitona hänellä oli aina saada toinen tuntemaan itsensä tärkeäksi ja toivotuksi keskustelukumppaniksi. Hänen taitonsa kuunnella ja rakentaa erilaisista mielipiteistä yhteistä näkemystä on ollut ihailtavaa. Hän uskoi alan nuoriin tekijöihin ja halusi kannustaa heitä niin ammatillisesti kuin järjestötoiminnassakin.
Mikko on nyt poissa keskuudestamme. Meille kaikille jää hänestä lämmin muisto.
Timo Potka, Kalle Konttinen ja Pekka Lehtonen