MIL » Tapahtumat

Maankäyttötieteiden päivä 30.10.2014

8.10.2014
MIL Ylläpito

Maankäyttötieteiden päivää vietetään tänä vuonna uudistetulla nimellä ja yhteen päivään tiivistettynä lokakuun 30. päivä Helsingissä Tieteiden talossa.

Paikka on osoittautunut edellisinä vuosina toimivaksi seminaaripaikaksi. Tästä johtuen järjestelytoimikunta on halunnut järjestää päivät tänäkin vuonna perinteikkäässä Tieteiden talossa Kirkkokatu 6:ssa. Ja onhan kadulla oma maanmittaukseen liittyvä historiansa. Sijaitsihan Maanmittaushallitus vuosina 1926-1982 Tieteiden
taloa viistosti vastapäätä. Moni vanha maanmittari on käynyt siellä antamassa maanmittarivalansa Maanmittaushallituksen kollegiolle.

Kuten aikaisempinakin vuosina, Maankäyttötieteiden päivät tarttuvat alan ja yhteiskunnan ajankohtaisiin asioihin. Luento-ohjelma aloitetaan esityksillä tontti- ja asuntopulasta sekä asuntojen hinnoista. Aiheita, joiden tiimoilta poliittinen ja kansalaiskeskustelu on vellonut viime vuosina vilkkaana. Päivän jatkuessa kuullaan alan uusimmista tutkimustuloksista sekä käydään paneelikeskustelu maanmittaustoimitusten aihepiiristä. Viimeisessä luento-osassa paneudutaan älykkäisiin
3D-kaupunkimalleihin. Luento-ohjelman päätyttyä järjestävät Maanmittaustieteiden Seura ry ja Maanmittausinsinöörien Liitto ry syyskokouksensa. Kokousten jälkeen päivä huipentuu iltaohjelmaan, jossa tarjolla on ruokaa, juomaa ja päivän aiheiden jälkipelit.

Päivän ohjelma löytyy tästä esitteestä.

Normaalihintainen tilaisuuteen osallistuminen maksaa 120 euroa (ALV 0 %). Erityisryhmien (eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, jne.) osallistumismaksu on 60 euroa. Osallistumismaksuun sisältyy ohjelma, esitelmämateriaalit, lounas ja kahvit valittuina päivinä sekä iltaohjelma.

Päivään voi ilmoittautua osoitteessa milry.fi/ilmoittautuminen/mtp/ kautta viimeistään torstaina 23.10.2014. Tarvittaessa tiedustelut sähköpostitse (kirsikka.niukkanen@aalto.fi) tai puhelimitse (050 338 7111).

Muistathan kertoa ilmoittautuessasi, osallistutko illalliselle (ei erillistä maksua), mahdolliset erityisruokavaliot sekä mahdollisen alennetun osallistumismaksun perusteen.

Artikkelin avainsanat: