MIL » MILA, Pohjoismainen yhteistyö

Norjan NJKF:n kevätkokus ja Areal og Eiendom 2013 -päivät

28.4.2013
Pekka Halme

Tämän vuoden vierailuni Norjassa jäi valitettavan lyhyeksi, koska ehtiäkseni valmistautua Maanmittauspäiville Kuopioon piti kotia kohti lähteä jo toisen kokouspäivän aamuna. Norjalaiset olivat siirtäneet päiviensä ajankohdan myöhemmäksi eli 18. ja 19.3. Tapahtumapaikkana oli viime vuoden tapaan Ski Oslon kaakkoispuolella.

Tapahtuman yleisenä teemana olivat maankäytön muutosprosessit kaupungeissa erilaisten rakentamishankkeiden valossa sekä myös riittävän asuntotuotannon syyt, ongelmat ja parantamismahdollisuudet. Aikaisempien vuosien tapaan tuntui yksityissektorin edustajilla, kuten Arild Sundella Areal og Eiendom AS:sta, olevan kova halu osoittaa, että heidän asiantuntemukselleen olisi paljon enemmän käyttöä kuin käytännössä nyt tapahtuu. Oslon kaupungin Sofie Søiland kertoi mielenkiintoisia esimerkkejä eräiden viime vuosien eri hankealueiden (Vulkan, Akerselva miljøpark, Barcode, Tjuvholmen) toteutuksesta: mitä on tapahtunut, mitä työkaluja on käytetty, minkälaisiin kiinteistönmuodostusratkaisuihin on päädytty jne. Michael Tetzschner veti lennokkaan esityksen poliittisen päätöksentekijän näkö kulmasta Oslon kaupungin viime vuosien ja vuosikymmenten kehitykseen.

Ohjelmaan kuuluu vakioasiana myös vuoden ammattipalkinnon (fagpris) ja opiskelijapalkinnon (studentpris) saajan julkistaminen. Tänä vuonna ammattipalkinto myönnettiin yli-insinööri Sverre Steenille. Hänet varmaan moni paikkatietojen standardointiasioista kiinnostunut tuntee. Opiskelijapalkinto luovutettiin ryhmälle, joka on alkanut julkaista aikakauslehteä Kote, jonka toinen numero ilmestyy ilmoituksen mukaan huhtikuussa. Lehden kiinnostuksen kohteita kuvataan sanoilla urbanisme, landskap, stedsutveckling. Netissä tähän virkistävän oloiseen julkaisuun voi tutustua osoitteessa www.magasinetkote.no.

NJKF:n vuosikokouksen suurimmat puheenaiheet liittyivät yhdistyksen talouteen pohjoismaisen kongressin jäljiltä. Kongressin loppusaldo oli miinuksella 388 000 NKr, mikä eräiden muiden hankkeiden kanssa vei myös yhdistyksen koko tilinpäätöksen tuloksen negatiiviseksi. Vuoden 2013 budjetti on kuitenkin jo suunniteltu tuottamaan 208 000 kruunun ylijäämä, joten kovin pitkää aikaa ei tilanteen korjautuminen tulle viemään. Päivä päättyi hauskaan päivälliseen, jonka alkua jouduttiin tosin hieman odottamaan, kun kattaus piti tehdä myös niille melko monelle paikalle tulleelle, jotka eivät olleet ilmoittautuneet etukäteen.

Artikkelin avainsanat: ,