MIL » MILA

Uusia hallituksessa: Tore Granskog

23.2.2010
Tore Granskog

Olen vuonna 1961 syntynyt kaksi kertaa alaa opiskellut maanmittari – maanmittausteknikoksi valmistuin Vaasasta 1980 ja diplomi-insinööriksi 1995 Otaniemestä.

Työura on ollut hieman maanmittausalan reunavyöhykkeellä. Tielaitoksen/Tiehallinnon palveluksessa hoidin maanhankintaa, tiehankkeiden esisuunnittelua ja YVA-hankkeita. Valtion työrupeaman jälkeen siirryin vastaaviin tehtäviin konsulttiyrityksen palvelukseen. Vuodesta 2007 toimin LandPro Oy:ssä. Projektimme liittyvät maanhankintaan, kiinteistöarviointeihin ja projektinjohtoon YVA- ja tiehankkeissa.

MIL hallituksen jäsen keskellä. Kuva Tadjikistanista 2007.

Pohjoismaista yhteistyötä on työuran aikana kertynyt mm. diplomityötä tehdessä ja Pohjoismaisen tieteknillisen liiton ympäristöjaostossa. Lisäksi kansainvälistä työkokemusta vientihankkeissa on mm. Puolasta, Azerbaijanista ja Tadjikistanista.

Liiton hallituksen rooliini kuluu mm. pohjoismainen yhteistyö. Haluan lisäksi korostaa julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä. Uskon, että tulevaisuus maanmittausalan asiantuntijoille on hyvä, vaikkakin joudumme hyväksymään että työskentelytavat ja -roolit muuttuvat. Maanmittareita tullaan aina tarvitsemaan.