MIL » MILA, Tapahtumat

Naismaanmittarit Tallinnassa

23.2.2010
Kaisa Harju

Aamuvarhain klo 7.30 aurinkoisena elokuisena lauantaina suuntasi 12 naismaanmittarin pirteä iskujoukko eteläisen naapurimaan pääkaupunkiin.

Menomatkalla nautittiin runsaasta meriaamiaisesta ja kesäisen Suomenlahden maisemista. Lisäksi tarkastettiin laivan myymälän valikoima, ja havaittiin se varsin kattavaksi niin kosmetiikka- kuin karkkitarjonnaltaan.

Tallinnan satamassa. Kuvassa vasemmalta Mirja Uotinen, Kirsi Ruutiainen, Aija Holopainen, Rita Pihlaja, Asta Varonen, Tuula Purhonen, Pirjo Viitanen, Tuija Tzoulas, Katri Nuuja ja Kaisa Aalto. Anna-Maija Ainola ottaa kuvaa, ja Kirsi Mäkinen hakee raitiovaunulippuja. Kuva: Anna-Maija Ainola

Tallinnaan saavuttua seurue suuntasi Kirsi Mäkisen ja Mirja Uotisen asiantuntevassa opastuksessa oikealle ratikkapysäkille, ja siitä taidemuseo Kumuun. Vuonna 2006 avatun Kumun on suunnitellut suomalainen arkkitehti Pekka Vapaavuori, joka voitti museon suunnittelusta järjestetyn kansainvälisen arkkitehtikilpailun 1993-94. Rakennus olikin jo itsessään näkemisen arvoinen. Myös sen käytettävyyteen oli panostettu, mm. liikuntaesteiset oli suunnittelussa huomioitu, ja näyttelykierrokselle sai mukaan näppäriä kevyitä ”pilkkijakkaroita”, joilla istua teoksia katsellessa.

Kumussa on myös Viron suurin hissi, jonne olisi mahtunut helposti isompikin Naismaanmittarijoukkue.

Kuinka iso tämä hissi oikein on? Vastaus: Viron suurin Kuva: Anna-Maija Ainola

Kumussa kierrettiin Viron taiteen perusnäyttely ja tutustuttiin rakennukseen sekä ympäröiviin maisemiin myös Kumun kattoterassilta. Asiantunevan ja inspiroituneen opastuksen jälkeen osa suuntasi museokauppaan, osa virvokkeille ja osa suorinta tietä Tallinnan vanhaan kaupunkiin shoppailemaan – ja virvokkeille.

Taide-elämyksiä KUMUssa. Kuvassa (vas.) Tuija Tzoulas, Kirsi Ruutiainen, Pirjo Viitanen, Kirsi Mäkinen, Kaisa Aalto, Katri Nuuja, Aija Holopainen, Tuula Purhonen, Asta Varonen ja Rita Pihlaja. Kuva: Anna-Maija Ainola

Pittoreskissa vanhassa kaupungissa löytyi katseltavaa ja osteltavaa, ja monelle tarttuikin mukaan erilaista designia ja käsitöitä. Kaikki ehtivät ajoissa takaisin laivaan, jossa suoritettiin viimeiset tuliais- ja muut shoppailut ja juhlistettiin Naismaanmittarien noin 20-vuotista yhdistystaivalta meripöydän antimien merkeissä.

Naismaanmittarien jäseneksi voi liittyä lähettämällä sähköpostia sihteeri Kirsi Mäkiselle (@nls.fi).