Syvyydestä meri huokaa eli kertomus Merenkulkulaitoksen kuolinpesän osituksesta.

Merenkulkulaitoksen (MKL) organisaation muutokset eivät ole ainutlaatuinen tapahtumaketju valtionhallinnossa vaan se on luonnollinen jatkumo yleisestä muutostrendistä ja valtion tuottavuustavoitteista.

Liikenne- ja viestintäministeriön (LVM) hallinnonalalla MKL on viimeisiä, ellei jopa viimeinen organisaatio, jossa tilaaja-tuottaja -malli halutaan realisoida tai jalkauttaa. Merellisempi termi marinoida kuvaa prosessia myös varsin hyvin. Tähän liittyy myös ”vääräleukojen” satiirinen muunnos (vrt. elintarvike/kauppa marinointi = pilaantuneen lihan ”tuunaaminen” myyntikelpoiseksi).

Vastaavista aikaisemmin toteutetuista hallinnon muutoksista voidaan mainita esimerkiksi Tielaitos (Tiehallinto, Tieliikelaitos-»Destia), Posti- ja telelaitos (Itella, Sonera), Valtionrautatiet (VR-yhtymä, Ratahallintokeskus, Rautatievirasto) ja Ilmailulaitos (Ilmailuhallinto, Finavia). Tämä prosessi noudattaa hyvin pitkälti erään LVM:n raportin, ”Tie auki taivasta myöten”, logiikkaa.

Kaiken tämän prosessoinnin päämääränä ja kruununa on perustaa kaksi uutta LVM:n alaista virastoa vuoden 2010 alusta, Liikennevirasto ja Liikenteen turvallisuusvirasto. Näihin kahteen virastoon yhdistetään valtakunnallisen liikennejärjestelmän hallinto ts. viranomaistoiminnot tie-, rautatie-, ilmailu- ja merenkulkuhallinnosta. Myös osia ministeriön substanssiosaamisesta siirtyy virastoihin. Työnjako kahden viraston osalta toteutetaan siten, että toinen virasto keskittyy nimensä mukaisesti turvallisuussubstanssiin ja merenkulunvalvontaan. Tämän päämäärän toteuttamisen edellytyksenä on ollut kaikkien em. hallinnon alojen operatiivisen toiminnan ulkoistaminen. Yleisesti on käytetty termiä tuotannollinen toiminta, mutta kirjoittaja käyttää termiä operatiivinen toiminta, koska se kuvaa todenmukaisemmin prosessin luonnetta tässä vaiheessa.

Merenkulkulaitoksen uusjako

Merenkulkulaitoksen pesänjaossa on syntynyt tai tulee syntymään substanssiosiot (meriturvallisuus, väylänpito, merikartoitus) edellä mainittuihin virastoihin. Yhtiömuotoon siirtyvät vuoden 2010 alusta Finstaship (jäänmurto), MKL:n Sisäinen tuotanto (väylästön ja kanavien hoito ja suunnittelu, merenmittaus ja Finstahipista irrotettava väylänhoidon liiketoiminta). Liikelaitoksena tulee jatkamaan Finnpilot (luotsaustoiminta). Finstahip ja Finnpilot syntyivät MKL:n ensimmäisessä jakoehdotuksessa. Hallintomallina oli silloin liikelaitosmuoto. MKL:n Sisäinen tuotanto oli myös tarkoitus alun perin liikelaitostaa, mutta prosessi keskeytyi, koska EU-hallinnosta oli tullut viesti, että EU ei hyväksy liikelaitoksia markkinatoimijoina. Tämän vuoksi yhtiömuotoinen hallintotapa pitää olla päämääränä, paitsi Luotsiliikelaitoksessa, joka on päätetty pitää valtion monopolina toistaiseksi.

Jotta asia olisi riittävän haasteellinen, niin kaiken tämän rinnalla asioihin vaikuttaa myös valtiohallinnon alueellistamistavoitteet. Jätän sen tässä tarkastelussa kuitenkin vähemmälle. Sen verran voidaan mainita, että Rovaniemi ja Lappeenranta ovat valikoituneet vastaanottaviksi alueiksi. Tulevien virastojen pääkonttorit tulevat kuitenkin jäämään Pääkaupunkiseudulle.

Tulevan yhtiön suurena haasteena on taas löytää uutta rahoituspohjaa ulkopuolisilta rahoitusmarkkinoilta. Se on välttämätöntä, vaikka tuleva Liikennevirasto ostaakin tarvitsemiaan palvelujaan myös yhtiöltä. Alentunut tilausvolyymi ja kilpailun avaaminen pakottaa kuitenkin yhtiötä karsimaan kustannuksiaan. Tämä on erittäin haasteellista sen vuoksi, koska nykyrahoitus ja tarpeet ovat tulleet lähes 100 % julkiselta rahoituspohjalta (joko suoraan valtionbudjetista tai valtion keräämien maksujen muodossa).

Henkilöstön ja lähinnä maan(merten)mittaajien perintöosa ja sen vaaliminen

MKL:n pitkään historiaan on aina osaltaan kuulunut merikartoitus turvallisen merenkulun vaalijana, myös maanpuolustuksen näkökohdat huomioon ottaen. Sen oleellisena perustana on merenmittaus, turvalaitteiden sijainnin määritys sekä syvyysaineistojen ym. rekisteritietojen jalostaminen väyläesityksiksi, kartografisiksi tuotteiksi (sekä painotuotteet että elektroniset tuotteet) ja tiedonannot merenkulkijoille. Tällä saralla on kyntänyt myös maanmittarien ansiokas koulukunta.

Aikoinaan ATK:n ja akustisen kaikuluotausmittausmenetelmien kehittyessä ja GPS-mittausmenetelmän maailmanvalloituksessa maanmittarien joukko lisääntyi MKL:ssa. Se on myös tuonut mittavaa kansainvälistä tunnettavuutta ammattikunnallemme merenkulun piirissä ja erityisesti Itämeren alueella. Hallinnon uudistuksen rakenteellisessa osiossa valitettavasti näyttää siltä, että merikartoitus on menossa pesuveden mukana ulkomerelle. Merikartoituksen kannalta tuleva liikennejärjestelmä on osajoukko koko siitä valtakunnallisesta toiminnasta, joka on kuulunut MKL:n toimenkuvaan. Nyt kun liikennejärjestelmä käsitteenä on fokusoinnin kohteena (mukana tiet, rautatiet ja ilmailu) tuo merikartoituksen kokonaisnäkemys ja vaikuttavuuden merkitys ei tule täysin huomioiduksi. Merikartoitus on muutakin kuin keskittymistä logistiikan tarpeisiin meriväylillä.

Henkilöstön kohtalona on tässä prosessissa olla vähän niin kuin piparkakkutaikina, joka kaulitaan sopiviksi levyiksi ja sitten piparkakkumuotilla leikataan sopiviksi yksiköiksi ja ylijäämätaikinasta leivotaan sitten yhtiö. Ja yllätys yllätys, siinä yhteydessä vaihdetaan uudet muotit, koska yhtiön toiminta tavoitetilassa kuuluu olla itsenäinen, markkinaehtoisesti toimiva ja kannattava yksikkö (ilman julkispalveluvelvoitetta). Se tarkoittaa tässä tapauksessa toiminnan sekä materiaali- ja henkilöresurssien erittäin voimakasta optimointia.

Aina voidaan todeta, että voimakkaat kokemukset jalostavat meitä ja niihin haasteisiin maan/merenmittarit ovat valmiita. Hallinnon läpinäkyvyydestä ja toimintavoista LVM:n osalta voidaan sitten keskustella erikseen. Tästä voidaan mainita yhtenä esimerkkinä henkilöstön muutosturvasopimus siirtymäkaudella. Se ei enää kuulunut työkaluvalikoimaan, koska nyt hypätään suoraan yhtiömuotoon ilman liikelaitosvaihetta. Katsottiin, että yhtiön perustaminen ja operatiivisen henkilöstön siirtäminen sinne luo perustan liiketalouden opiskeluun. Samalla henkilöstön sopeuttaminen voidaan hoitaa eri pelisäännöillä mitä valtion hyvä henkilöstöpolitiikka edellyttäisi.

Lopputuloksena syntyy motivoituneita vesiteiden monitaitajia niin valtionhallintoon kuin tuotantoyhtiöön. Sillä mehän tiedämme – Navigare necesse est.

Juhani Laaksonen
Kirjoittaja työskentelee Merenkulkulaitoksen Sisäisen tuotannon Merenmittauksen ja suunnittelun palvelutuotantoyksikössä.