MILA, Tapahtumat »
Aamuvarhain klo 7.30 aurinkoisena elokuisena lauantaina suuntasi 12 naismaanmittarin pirteä iskujoukko eteläisen naapurimaan pääkaupunkiin.
Menomatkalla nautittiin runsaasta meriaamiaisesta ja kesäisen Suomenlahden maisemista. Lisäksi tarkastettiin laivan myymälän valikoima, ja havaittiin se varsin kattavaksi niin kosmetiikka- kuin karkkitarjonnaltaan.
Tallinnaan saavuttua seurue suuntasi Kirsi Mäkisen ja Mirja Uotisen asiantuntevassa opastuksessa oikealle ratikkapysäkille, ja siitä taidemuseo Kumuun. Vuonna 2006 avatun Kumun on suunnitellut suomalainen arkkitehti Pekka Vapaavuori, joka voitti museon suunnittelusta järjestetyn kansainvälisen arkkitehtikilpailun 1993-94. Rakennus olikin jo itsessään näkemisen arvoinen. Myös sen käytettävyyteen oli panostettu, mm. liikuntaesteiset oli suunnittelussa huomioitu, ja näyttelykierrokselle sai mukaan näppäriä …
Uutiset »
Jyväskylän kaupungin sosiaali- ja terveystoimessa tutkitaan innolla mahdollisuuksia reittien ja aikataulujen optimointiin, koska sillä saavutetaan suuria kustannussäästöjä, saadaan enemmän aikaa asiakaspalveluun ja vähennetään ympäristökuormitusta.
Kaupunki on tehnyt reitinoptimoinnin ympärillä tiivistä yhteistyötä Jyväskylän yliopiston kanssa ja antanut tutkijoille mahdollisuuden osoittaa kaupungin oman datan pohjalta, minkälaisia säästöjä ja työn laadun parannuksia optimoinnin avulla voitaisiin saada aikaan.
Jyväskylässä on tiedetty, että esimerkiksi kotihoidossa asiakkaan luona tapahtuvaan työhön ei ole ollut riittävästi aikaa. Kaikkeen muuhun on kulunut enimmillään lähes 70 prosenttia henkilöstön työajasta.
”Nyt olemme saaneet tutkimuksista tietoa, jonka avulla voimme muuttaa toimintakäytäntöjä …
Uutiset »
Maanmittauslaitos avaa tämän vuoden aikana uuden verkkopalvelun, johon on koottu historiallista Karjalan kartta-aineistoa. Laitos haluaa tarjota nämä aineistot kaikkien käyttöön ilmaisen verkkopalvelun välityksellä.
Verkkopalvelu tulee tarjoamaan mahdollisuuden selailla kartta-aineistoja ja hakea kohteita hakupalvelun avulla. Uuden ilmaisen verkkopalvelun tarkoituksena on parantaa karttojen saatavuutta ja käytettävyyttä.
Tällä hetkellä Karjalan kartta-aineistot on saatavilla kokonaisuudessaan Cd-rom-levyillä, joita voi ostaa maanmittaustoimistojen asiakaspalveluista. Skannatun aineiston selaaminen nykyformaatissa vaatii jonkin verran karttaosaamista sekä Karjalan alueen tuntemista. Kartta-aineiston taustoihin ja sisältöön voi tutustua Karjalan karttojen esittelysivulla.
Palvelun tarjouskilpailu päättyy 13.2.2009 klo 16.15 ja sen jälkeen verkkopalvelu rakennetaan tiiviillä aikataululla. Tarkemmat tiedot …