Norjassa oli jo selvästi syksy syyskuun 24.–25. päivinä Norges Jordskiftekandidatforeningenin vuosittain järjestämän Areal og Eiendom 2009 -seminaarin ja vuosikokouksen aikaan. Kokouspaikaksi oli valittu aivan uusi Quality Spa & Resort Sonissa Oslosta etelään lähellä Mossin kaupunkia. Sää oli kaunis ja alue parempiosaisten suosimaa rannikkoa.

Seminaarissa oli rento norjalainen meininki kaikilla tavoin. Suuri osallistuvien opiskelijoiden määrä lisäsi osaltaan vaikutelmaa, mutta suurin osa muistakin oli farkkulinjalla. Seminaarin aiheet olivat vaihtelevia ja mielenkiintoisia, vaikka Norjan lainsäädäntö ja olosuhteet poikkeavat osittain paljonkin suomalaisesta. Mieleen jäivät voimalinjakorvauskysymykset ja erityisesti keskustelu siitä, onko maanomistajalla oikeus saada osuus lunastajan saamasta hyödystä. Lunastajan ja maanomistajien edustajien näkemykset poikkesivat ymmärrettävästi melko paljon toisistaan.

Vestbyn saaristokunnan valtuuston nuoren puheenjohtajan vauhdikas esitys käsitteli rantavyöhykkeelle rakentamisen problematiikkaa kunnassa, jossa on vain rantavyöhykettä ja kalastuksella vaurastuneita asukkaita, joille ei haluta nipottaa rakennuslupa-asioissa, vaan pitää heidät kunnassa. Häneltä ei herunut kovin paljon ymmärrystä erikoisolosuhteita täysin ymmärtämättömille mantereen poliitikoille ja virkamiehille.

Yhdistyksen vuosikokous ei poikennut kovin paljon MIL:n vastaavasta. Osallistujia oli kyllä hieman runsaammin, mutta yhdistyksen tarjoamalla viinillä saattoi olla vaikutusta asiaan. Pohjoismaisessa seurassa on yleensä hauskaa ja niin oli Sonissakin. Pienen särön omaan tunnelmaani toivat pari minulle heitettyä kommenttia, joissa arveltiin suomalaisissa maanmittaustoimituksissa ja vastaavissa ratkaisut tehtävän lähinnä viinaa juomalla ja saunomalla. Mistähän sellainen käsitys on syntynyt? Norjalaisten silmät kyllä punoittivat iltajuhlan jälkeisenä aamuna enemmän kuin minulla. Saattoi se tietysti olla allergiaakin.