MIL » Arkisto

Kirjoitukset, jotka sisältävät avainsanan Maanmittauslaitos

Ajankohtaista, MILA, Mittanauhan nollapäässä »

20.9.2013 | Pekka Halme

Syksy on tulossa, minkä voi havaita sekä luonnossa että muussakin maailman menossa. Hallitus pui valtion taloustilannetta budjettiriihessään ja esitti joukon toimenpiteitä, joilla taloutta on tarkoitus ohjata paremmalle uralle. Ainakin muutamat niistä tuntuvat ikäviltä suoraan yksityisen ihmisen näkökulmasta ja osa vaikuttaa elämään epäsuoremmin. Osasta ei tunnu vielä kukaan osaavan varmasti sanoa, mitä ne tarkoittavat käytännössä. Joka tapauksessa lähivuosina panostetaan lähinnä talouden alamäen kääntämiseen ylämäeksi.

Lue »

FIG, MILA »

20.9.2013 | MIL Ylläpito

Markku Villikka nimittiin toukokuussa 2013 Nigeriassa pidetyssä FIG:n yleiskokouksessa järjestön kunniajäseneksi. FIG:n presidentti CheeHai Teo vieraili kesällä Helsingissä ja luovutti Markulle kunniamerkin ja kunniakirjan. Ehdotuksen asiasta FIG:lle tekivät MIL ja MML.

Lue »

MILA, Mittanauhan nollapäässä, Pohjoismainen yhteistyö »

12.12.2012 | Pekka Halme

Kuten eräissä yhteyksissä on jo aiemmin kerrottu, ovat MIL ja MAKLI ilmoittaneet hakevansa vuoden 2017 FIG:n Working Weekin järjestämisoikeutta. Suomen itsenäisyys 100 vuotta -teema on tuntunut menevän hyvin läpi ajankohdan perusteluna, ja ainakin jotkut muut järjestäjäkandidaatit ovat kuulemma suosiolla siirtäneet tähtäyksensä myöhemmille vuosille. Järjestäjän valinnan piti tapahtua ensi kevään Working Weekin yhteydessä Nigeriassa, mutta aiemmin syksyllä saimme yllättäen tiedon, että äänestys onkin siirretty tapahtuvaksi vasta vuonna 2014 Kuala Lumpurin kongressissa. Se antaa toisaalta aikaa täsmentää suunnitelmia, mutta on toisaalta hieman turhauttavaa, kun asian valmistelu oli jo hyvässä vauhdissa.

Lue »

MILA »

25.4.2012 | Pekka Halme

Maa- ja metsätalousministeri nimesi viime kesänä selvitysmiehen laatimaan ehdotuksen Maanmittauslaitoksen organisaation kehittämisestä. Toimeksiannon taustalla olivat erityisesti laitoksen eräiden tuotteiden eli lohkomisten ja lainhuutojen läpimenoajoissa olevat alueelliset palvelutasoerot. Työssä piti mm. tutkia, olisiko valtakunnallinen toimialue ratkaisu erojen poistamiseen. Selvitysmiehenä toimineella ylijohtaja Arvo Kokkosella oli aikaa tämän vuoden helmikuun 28. päivään asti luovuttaa raporttinsa ministeri Koskiselle.

Lue »

MILA, Uutiset »

15.10.2010 | Leo Olkkonen

EU-jäsenmaiden yhteinen oikeusasioiden sähköinen palveluportaali E-justice on avattu heinäkuussa. Portaaliin on luotu kullekin jäsenmaalle omat asiakohtaiset kansalliset sivut. Alkuvaiheessa portaaliin kootaan tietoiskuja jäsenmaiden tuomioistuin- ja oikeusjärjestelmistä. Sivustoilta löytyy ohjeet esimerkiksi siitä, miten kansalainen voi nostaa kanteen toisessa EU-maassa.  Suomen kansalliseen osioon on tarkoitus tehdä linkit muun muassa www.oikeus.fi-, www.om.fi– ja Finlex -sivustoihin. Lisäksi oikeusministeriö on yhteistyössä Maanmittauslaitoksen ja Patentti- ja rekisterihallituksen kanssa kokoamassa suomi.fi– ja yrityssuomi.fi -portaaleihin sähköisen oikeuden ja asioinnin e-justice-sivuston, johon tehdään linkit komission portaaliin ja kansallisiin sivustoihin.
Eurooppalaisessa tietojenvaihdossa on jo edetty pitkälle muun muassa kaupparekisteriyhteistyössä (EBR) ja …

Lue »

MILA, Uutiset »

7.12.2009 | Leo Olkkonen

1. Aluehallintouudistus
Tasavallan presidentti on 20.11.2009 vahvistanut valtion aluehallinnon uudistusta koskevan lainsäädännön, joka lakkauttaa vuonna 1997 perustetut lääninhallitukset. Itsenäisyyden ajan suurin aluehallintouudistus kokoaa valtion aluehallinnon tehtävät kahdelle uudelle monialaiselle viranomaiselle: aluehallintovirastoille (AVI) ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille (ELY). Vuoden 2010 alussa aloittavat toimintansa kuusi aluehallintovirastoa ja 15 elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta. Uudet viranomaiset AVI ja ELY vastaavat niistä tehtävistä, jotka nyt kuuluvat lääninhallituksille, TE -keskuksille, alueellisille ympäristökeskuksille, ympäristölupavirastolle, tiepiireille ja työsuojelupiirien työsuojelutoimistoille.
Uudistuksen myötä nykyisten ympäristölupavirastojen tehtävät siirtyvät neljän aluehallintoviraston ympäristölupavastuualueelle ja nykyisten alueellisten ympäristökeskusten tehtävät ympäristölupa-asioita lukuun ottamatta 13 elinkeino-, …

Lue »

Uutiset »

3.6.2009 | Teemu Kärkäs

Maanmittauslaitos on aloittanut ilmakuvaukset useilla alueilla. Säästä riippuvat kuvaukset aloitettiin ensimmäisenä Suomusjärven alueella Varsinais-Suomessa 15.4.
Kuvauksissa on siirrytty digiaikaan, ja kuvaukset tehdään tänä keväänä ensimmäistä kertaa digitaali-sella ilmakuvakameralla. Suurin osa tehdään 50 senttimetrin maastoerotteluilla.
Myös tämänvuotiset laserkeilaukset uuden valtakunnallisen korkeusmallin tuottamiseksi on aloitettu 10.4.2009. Keväällä laserkeilataan 25 000 neliökilometrin alue, joista ensimmäisinä Kankaanpään ja Turun seudun alueet.
Uusi korkeusmalli on kahden metrin ruutukokoon laskettu korkeusmalli, jonka korkeustarkkuus on 30 senttimetriä.
(www.maanmittauslaitos.fi)

Lue »

Uutiset »

3.6.2009 | Teemu Kärkäs

Maanmittauslaitoksesta kielivät ikkunaan teipatut karttakuvioinnit, niin ikään kartta-aiheinen ”brändiseinä” sekä ilmakuvat. Tilaa karttojen ja asiakaspalvelupäätteen selailuun sekä lomakkeiden täyttämiseen on runsaasti. Toki perinteiset asiakaspalvelupisteetkin tiloista löytyvät.
Helsingin Pasilan asiakaspalvelupiste remontoitiin ensimmäisenä uuteen ilmeeseen. Uusitun tilan avajaisia vietettiin 14.4. Muut 34 asiakaspalvelupistettä uusitaan kesän ja syksyn aikana.
Asiakaspalvelutilojen uudistamisella pyrittiin yhdistämään palvelukonseptia sekä varautumaan enenevään sähköiseen asiointiin. Samalla järjestetään tilat vuoden vaihteessa työnsä aloittaville kirjaamissihteereille.
(www.maanmittauslaitos.fi)

Lue »

Uutiset »

9.2.2009 | Kaisa Harju

Maanmittauslaitos avaa tämän vuoden aikana uuden verkkopalvelun, johon on koottu historiallista Karjalan kartta-aineistoa. Laitos haluaa tarjota nämä aineistot kaikkien käyttöön ilmaisen verkkopalvelun välityksellä.
Verkkopalvelu tulee tarjoamaan mahdollisuuden selailla kartta-aineistoja ja hakea kohteita hakupalvelun avulla. Uuden ilmaisen verkkopalvelun tarkoituksena on parantaa karttojen saatavuutta ja käytettävyyttä.
Tällä hetkellä Karjalan kartta-aineistot on saatavilla kokonaisuudessaan Cd-rom-levyillä, joita voi ostaa maanmittaustoimistojen asiakaspalveluista. Skannatun aineiston selaaminen nykyformaatissa vaatii jonkin verran karttaosaamista sekä Karjalan alueen tuntemista. Kartta-aineiston taustoihin ja sisältöön voi tutustua Karjalan karttojen esittelysivulla.
Palvelun tarjouskilpailu päättyy 13.2.2009 klo 16.15 ja sen jälkeen verkkopalvelu rakennetaan tiiviillä aikataululla. Tarkemmat tiedot …

Lue »