MIL » Arkisto

Maailmalta

Maailmalta, MILA, Pohjoismainen yhteistyö, Vaikuttaminen »

25.4.2012 | Pekka Halme

EGÜ, Pärnu
Viime vuonna en päässyt osallistumaan Viron maanmittareiden yhdistyksen EGÜÜ:n kevättapahtumaan. Tänä vuonna vierailu sen sijaan ilokseni onnistui ja pääsin ensi kertaa tutustumaan heidän toimintaansa 2.3. Pärnussa. Osallistujia oli paikalle saapunut noin 120. Läsnä olivat myös Liettuan ja Latvian edustajat.

Lue »

FIG »

18.4.2012 | Mikko Hovi

FIG järjestää välittömästi ennen varsinaista Working Weekiään 4. – 5. toukokuuta Roomassa ensimmäisen Young Surveyors Conferencen. Tämä tapahtuma on tarkoitettu kaikille alle 35-vuotiaille maanmittareille – niin valmistuneille kuin opiskelijoillekin. MIL ja/tai MIL:n kongrerssirahasto myöntää avustusta osallistumiskuluihin hakemuksen perusteella.

Lue »

Ajankohtaista, FIG, Maailmalta, Tapahtumat »

19.2.2012 | MIL Ylläpito

FIG Working Week 2012 järjestetään Roomassa 6. – 10. toukokuuta teemalla “Knowing to manage the territory, protect the environment, evaluate the cultural heritage”. Konferenssiin odotetaan saapuvan yli 1200 osallistujaa sadasta maasta. Tapahtuman järjestelyistä vastaavat tänä vuonna Consiglio Nazionale Geometri e Geometri Laureati (CNGeGL) ja FIG. Pääyhteistyökumppanina on FAO.

Lue »

Maanmittarikilta, Pohjoismainen yhteistyö »

10.1.2012 | Vieraskirjoittaja

Lokakuun alussa kymmenen suomalaista maanmittariopiskelijaa lähti matkalle selvittääkseen, millaista porukkaa kollegamme muissa pohjoismaissa oikein ovat. Nordiskt Möte on vuosittain järjestettävä maanmittausopiskelijoiden kokoontuminen, jonka perinteet ulottuvat vuosikymmenten taakse. Tapahtuman järjestysvuoro kiertää osallistujamaiden välillä, ja tänä vuonna isännöintivastuussa olivat tanskalaisen Aalborgin yliopiston mittarit. Menossa mukana olivat myös Lundin yliopiston maanmittausosaston ja Norjan Åsissa sijaitsevan luonnontieteiden yliopiston delegaatiot.

Lue »

Ajankohtaista, CLGE, Tapahtumat »

6.4.2011 | Mikko Hovi

CLGE haastaa kaikki geodesiasta kiinnostuneet mukaan vaikuttamaan alan tulevaisuuteen. Haasteeseen liittyen CLGE järjestää aiheeseen liittyvän seminaarin Uumajassa sekä EGNOS-käyttöön kohdistuvan kyselyn intenetissä.

Lue »

Avoimia työpaikkoja, Maailmalta, Uutiset »

10.3.2011 | Juhani Hurskainen

FM-International Oy FINNMAP hakee Laosiin Ulkoministeriön rahoittamaan-kehitysyhteistyöprojektiin GIS apulaisasiantuntijaa ja ICT apulaisasiantuntijaa (Associate Technical Advisor).
GIS asiantuntija vastaa yhdessä projektin muiden asiantuntijoidenja National Geographic Departmentin (NGD) vastuuhenkilöiden kanssa projektin GIS työasemaohjelmistojen ja serveriohjelmistojen kehittämisestä ja toiminnastasekä NGD:n henkilökunnan koulutuksesta. Projektissa on tarkoitus rakentaa Laosin paikkatietokeskus NGD:n yhteyteen yhteisten paikkatieto-ja kartta-aineistojen jakeluun ja markkinointiin. Serveripalvelut on suunniteltu kehitettäväksi Open Source tuotteilla.
ICT asiantuntija vastaa yhdessä projektin muiden asiantuntijoidenja NGD:n vastuuhenkilöiden kanssa lähiverkon suunnittelusta sekä asennuksesta, työasemien huollosta, ohjelmistojen päivityksestä, varmuuskopioinnin suunnittelusta ja toteutuksesta jne. ICT asiantuntija kouluttaa NGD:n vastuuhenkilöt päivittämään ohjelmistoja, pitämään yllä …

Lue »

Maailmalta, MILA, Pohjoismainen yhteistyö »

27.4.2010 | Pekka Halme

DdL:n eli Tanskan maanmittariyhdistyksen kokous pidetään perinteisesti helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna Hotel Nyborg Strandissa Ison Beltin sillan länsipäässä. Maanmittaria ei visioprojektin tekemän arvion mukaan tunneta tanskalaisessa yhteiskunnassa – ei hänen kykyjään eikä identiteettiään. Projektin tuottama ratkaisu on itsestään selvästi määritellä tämä identiteetti ja tehdä ammatti tunnetuksi sitä kautta samoin kuin osallistumalla näkyvästi yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Lue »

Maailmalta, MILA »

27.4.2010 | Teemu Kärkäs

Sanotaan, että Tanskassa asuu maailman onnellisin kansa. Mistä se johtuu? Tanska on liberaalinen ja suvaitsevainen maa, ja tanskalaisilla on yleisesti ottaen iloinen elämänasenne, vahva itsetunto ja hyvä oman elämän hallinta. Niissä tanskalaiset ovat ehdottomasti Pohjoismaiden kärkipäätä. Työ on tärkeä asia, mutta vapaa-aika ja perhe vielä tärkeämpiä, joten töissä ei yleensä vanuta myöhään ellei siihen ole erityisen hyvää syytä.

Lue »

CLGE, MILA »

7.12.2009 | Pekka Halme

Osallistuin Suomen edustajana CLGE:n syysyleiskokoukseen, joka pidettiin Roomassa syyskuun 11.–12. päivänä. CLGE on 31 Euroopan maan maanmittareiden kansallisia yhdistyksiä edustava järjestö, jonka tarkoituksena on edustaa ja edistää maanmittausalaa. Kokouksen asialistalla oli kaksi merkittävää asiaa nimittäin pitkään valmistellun Code of Conduct -dokumentin hyväksyminen ja allekirjoitus sekä kahden uuden ehdokkaan eli Venäjän Federaation ja Kroatian järjestön hyväksyminen jäseneksi.
Code of Conduct hyväksyttiin ilman soraääniä. Venäjän jäsenyydestä käytiin yllättäen Ranskan aloitteesta hieman kummallinen keskustelu heidän statuksestaan, koska venäjä ei ole EU:n jäsen. Ranskalaisilta unohtui kyllä täysin, että eräät muutkaan jäsenvaltiot kuten Sveitsi ja Norja …

Lue »

MILA, Pohjoismainen yhteistyö »

7.12.2009 | Pekka Halme

Norjassa oli jo selvästi syksy syyskuun 24.–25. päivinä Norges Jordskiftekandidatforeningenin vuosittain järjestämän Areal og Eiendom 2009 -seminaarin ja vuosikokouksen aikaan. Kokouspaikaksi oli valittu aivan uusi Quality Spa & Resort Sonissa Oslosta etelään lähellä Mossin kaupunkia. Sää oli kaunis ja alue parempiosaisten suosimaa rannikkoa.
Seminaarissa oli rento norjalainen meininki kaikilla tavoin. Suuri osallistuvien opiskelijoiden määrä lisäsi osaltaan vaikutelmaa, mutta suurin osa muistakin oli farkkulinjalla. Seminaarin aiheet olivat vaihtelevia ja mielenkiintoisia, vaikka Norjan lainsäädäntö ja olosuhteet poikkeavat osittain paljonkin suomalaisesta. Mieleen jäivät voimalinjakorvauskysymykset ja erityisesti keskustelu siitä, onko maanomistajalla oikeus saada osuus lunastajan …

Lue »