MIL » Ajankohtaista, Tapahtumat

Maanmittauspäivät 2015 Espoo

3.5.2015
Vieraskirjoittaja
| Jaa...

Maanmittauspäivien 2015 iltajuhlaa vietettiin perjantaina17.5.2015 Espoon Dipolissa. (Kuva: Mikko Hovi)

Maanmittauspäivien 2015 iltajuhlaa vietettiin perjantaina17.5.2015 Espoon Dipolissa. (Kuva: Mikko Hovi)

Maanmittauspäivät 2015 keräsivät paikalle noin 400 osanottajaa Espoon Dipoliin 16.-17. huhtikuuta. Päivien konseptia oli uudistettu reippaalla kädellä aikaisempiin vuosiin verrattuna. Kolme keskeisintä muutosta olivat koulutustarjonnan lisääminen, iltajuhlan ajankohdan siirtäminen ja päiviä suunnittelevan ja toteuttavan organisaatiotahon muuttaminen.

Päivät tarjosivat kahden päivän aikana noin 40 seminaariesitystä viidessä rinnakkaisessa sessiossa. Lisäksi päivien yhteydessä järjestettiin nuorten maanmittauspäivät. Koulutukset suunniteltiin yhteistyössä alan yhdistysten, organisaatioiden ja yritysten kanssa. Erityiskiitos koulutustarjonnan laajuudesta kuuluukin esiintyjille, jotka pääsääntöisesti oma-aloitteisesti ehdottivat esityksien aiheita ja hyviä puhujia. Muun muassa Maanmittauslaitoksen rooli oli koulutuksen suunnittelussa merkittävä.

Iltajuhlan ajankohta nyt pidetyissä päivissä siirrettiin aikaisemmasta poiketen perjantai-iltaan silläkin uhalla, että osa paikallaolijoista lähtisi kotimatkalle viikonlopun viettoon ennen iltajuhlaa. Pelot iltajuhlan osanottajakadosta ei onneksemme toteutunut. Iltajuhla myytiin loppuun ja iltajuhlaan osallistui 200 henkilöä eli noin puolet osanottajista. Koska iltajuhla järjestettiin teekkarien synnyinsijoilla, oli sen ohjelma suunniteltu tyypillisten teekkariperinteiden varaan. Niinpä iltajuhlilla kuultiin niin polyteknikoiden kvartetin lauluesitys kuin teekkareiden perinteisiä (juoma)laulujakin.

Päivien organisoinnista vastasi Maankäyttö ry ja sen valitsema järjestelytoimikunta Maanmittauspäivien neuvottelukunnan tukemana. Organisaatioita, kaupunkeja tai muita tahoja ei operatiivisessa toiminnassa vaivattu. Toki päivien taloudellista puolta tukivat useat organisaatiot ja yritykset pääasiassa näyttelyyn osallistumalla. Siitä iso kiitos Geotrim Oy:lle, Leica Geosystemsille, Nordic Geocenterille, Nordic Scan Centerille, CGI:lle, Maanmittauslaitokselle, Visit Espoolle, Wideco:lle, Dimenteq:lle, Geostarille, Pitney Bowes:lle ja Cad–Q:lle.

Ensi vuonna päivät järjestetään saman tahon toimesta Jyväskylässä. Ajankohtaa ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta todennäköisesti päivät ajoittuvat tuttuun tapaan maalis-huhtikuulle. Kaikenlainen palaute näistä päivistä on tervetullutta. Myös tulevaan koulutusantiin on nyt hyvä tilaisuus vaikuttaa, siitäkin voi lähettää allekirjoittaneelle toiveita.

Yhteistyöstä kiittäen,

Juhana Hiironen
Maanmittauspäivät 2015, järjestelytoimikunta
juhana.hiironen@aalto.fi

Artikkelin avainsanat: ,